Muilutukset

K. J. Ståhlberg

K. J. Ståhlberg

14.10.1930 Suomen ensimmäinen presidentti Kaarlo Juho Ståhlberg kaapattiin vaimonsa kanssa aamukävelyltä ja kyydittiin autolla Joensuuhun. Kaappaus kohdistui ensisijaisesti presidenttiin, joka oli kansan eheyttämistä ajaneella poliittisella ja Lapuan liikkeen vastaisella toiminnallaan aiheuttanut kaunaa oikeistoaktivistipiireissä. Vaimo Ester päätti seurata miestään ja nousi kyyditysauton kyytiin.

Muilutuksen oli tarkoitus jatkua Joensuusta, luultavasti kohti itärajaa, mutta jatkokyytiä ei kuulunut. Kyydittäjien epätietoisen toiminnan vuoksi Ståhlbergit pääsivät pakenemaan ja viettivät yön Joensuussa palaten Helsinkiin junalla seuraavana päivänä. Kotiin palaavat Ståhlbergit otettiin vastaan juhlavin menoin. Presidenttiparin kyyditys sai aikaan valtavan kohun jo kyydityspäivänä – radio ja sanomalehdet tarttuivat aiheeseen kiivaasti. Yleinen mielipide alkoi kääntyä Lapuan liikettä vastaan.

Syyllisiksi kyydityksen järjestämiseen todettiin oikeudessa kommunismin vastaisen järjestön Suomen Lukon pääsihteeri Mikko Jaskari, everstiluutnantti Eero Kuussaari ja puolustusvoimien yleisesikunnan päällikkö, kenraali Kurt Martti Wallenius. Oikeusasteiden eriävät näkemykset syyllisistä aiheuttivat spekulaatioita kyyditykseen johtaneiden seikkojen todellisesta kulusta. Wallenius vakuutti syyttömyyttään loppuun asti.