Aatelisvaakuna
Aatelille olivat ominaisia tietyt tunnukset kuten sukuvaakunat, joiden alkuperä oli keskiajan ritarien kilpikuvissa – 1100-luvulta lähtien ritarit alkoivat käyttää kilvissään ja varusteissaan henkilökohtaisia vaakunakuvia. Niillä merkittiin turnajaisvarusteet, kartanot ja hautakivet. Aiheina olivat usein vahvat, ihaillut eläimet kuten leijonat ja petolinnut.
Joidenkin vanhan aatelin sukujen juuret ja vaakunakuvat ulottuivat niin ikimuistoisiin aikoihin, ettei niiden alkuperää tiennyt enää kukaan. Vaakunan merkitystä suvulle osoittaa sen monipuolinen ja julkinen käyttö maalauksissa, sineteissä ja esineistössä.
Uusille aateloiduille henkilöille tai korkeamman arvonimen saaneille aatelisille annettiin kilpikirja. Kilpikirjassa kuvailtiin suvun vaakuna ja ilmoitettiin, mihin maatiloihin aatelisarvo liittyi.
Jokainen voi toteuttaa itselleen oman vaakunan!
Vaakuna on jokaisen oikeus. Jokainen voi hankkia itselleen, suvulleen, seuralleen tai yhteisölleen vaakunan. Oikeanlaista vaakunan suunnittelua ohjaavat kuitenkin heraldiset säännöt.
Vaakunaa suunniteltaessa tavoitteena on selkeys ja näkyvyys. Nyrkkisäännön mukaan vaakunan on oltava sellainen, että se on tunnistettavissa nuolenkantaman (200 m) päästä.