Ajankohtaista

23.5.2023: Kotkaniemi-foorumi järjestetään toisen kerran 3.8.2023

Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Kotkaniemi-foorumi saa jatkoa. Vuosittaiseksi perinteeksi suunniteltu turvallisuuspoliittisten kysymysten keskustelutilaisuus järjestetään torstaina 3.8. klo 12.00–17.00 Luumäellä Kotkaniemessä, presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa.

Tilaisuuden teemana on Suomen turvallisuus ja suvereniteetti ennen ja nyt sekä elämä NATO-Suomessa. Foorumi kokoaa jälleen valtakunnan poliitikkoja sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijoita ja toimittajia keskustelemaan yhdessä. Tilaisuudessa ovat mukana muun muassa puolustusministeri Antti Kaikkonen, suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari ja Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola sekä johtava tutkija Sinikukka Saari. Tilaisuuden juontajana on toimittaja ja kirjailija Kari Lumikero. Tapahtuman esiintyjälista täydentyy vielä, ja valmis ohjelma julkaistaan lähempänä tilaisuutta.

Tilaisuutta on mahdollista seurata suorana YLE Areenasta. Ilmaisia yleisöpaikkoja tapahtumaan tulee tilojen vuoksi rajatusti, ja ilmoittautumisen avautumisesta tiedotetaan myöhemmin.

Kotkaniemi-foorumi on tapahtumakonsepti, joka syntyi Luumäen kunnan ideasta syksyllä 2021. Ensimmäinen Kotkaniemi-foorumi sai valtakunnallisesti paljon huomiota ja tilaisuudesta lähetetty livestriimi laajan yleisön. Foorumissa käsitellään vuosittain Suomen merkittäviä teemoja itsenäistymisen merkkihenkilön, presidentti P. E. Svinhufvudin pitkäaikaisimman kodin ympäristössä. Tapahtumaa järjestävät yhteistyössä Luumäen kunta, Kotkaniemi-säätiö ja Etelä-Karjalan liitto. Vuonna 2023 tapahtuman yhteistyökumppanina toimii Ulkopoliittinen instituutti.

Kotkaniemi-foorumin järjestämiseen ja tapahtumakonseptin kehittämiseen on saatu rahoitusta Etelä-Karjalan liiton kansallisesta rahoituksesta, Maanpuolustuksen kannatussäätiöltä, Etelä-Karjalan säästöpankkisäätiöltä, Karjalan kulttuurirahastolta sekä Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiöltä.

Lisätiedot:
Heini Kähkönen, museonjohtaja/Kotkaniemi-säätiö, tapahtuman käytännön järjestelyt,
puh. 040 522 7553
Risto Alaheikka, Luumäen kunnanjohtaja
puh. 050 0700249

 

17.5.23: Tule Kotkaniemen uutiskirjeen tilaajaksi!

Tiesitkö, että Kotkaniemen museolla on oma uutiskirje? Jos et ole jo uutiskirjeen tilaaja, kannattaa käydä se tilaamassa nyt. Uutiskirjeen tilaus onnistuu klikkaamalla tätä linkkiä. Näin varmistat sen, että saat säännöllisesti Kotkaniemen ajankohtaiset tapahtumavinkit suoraan sähköpostiisi.

Uutuutena olemme nyt aloittaneet uutiskirjeessä uuden osion ”Kotkaniemen tietonurkka”. jossa kuukausittain ilmestyy museomme henkilökunnan kirjoittamia Kotkaniemen museoon, museotyöhön ja Svinhufvudien historiaan liittyviä lyhyitä tekstejä. Näitä tietoiskuja emme julkaise muualla kuin uutiskirjeessä!

16.5.23: Kotkaniemen kesäkausi alkaa ja museo avautuu 27.5.

Kotkaniemen, presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon, kesäkausi alkaa lauantaina 27.5. Luumäellä sijaitseva, säännöllisesti kesäaikaan avoinna olevaa Kotkaniemen museo ja kahvila Ellen ovat avoinna kesällä 2023: 27.5.-27.8. ti-su klo 11-17 (suljettu maanantaisin). Koko kesäkauden museolla on kuultavissa yleisöopastukset sisäänpääsylipun hinnalla ke, pe ja su klo 13. Uutuutena kesällä 2023 Kotkaniemessä on puutarhaopastus lauantaisin klo 13.

Kotkaniemen museo esittelee P. E. ja Ellen Svinhufvudin pitkäaikaisinta kotia sen 1920–1930-luvun asussa. Museon vaihtuva näyttely keskittyy P. E. Svinhufvudin presidenttivuosiin ja rooliin Mäntsälän kapinan kukistajana.

Kesällä 2023 museon pihapiiriä somistaa myös ”Paras pönttö” -näyttely. Taidelinnunpönttönäyttelyn idea on syntynyt Kotkaniemen museon vapaaehtoisten piirissä ja näyttely perustuu kaikin puolin maksuttomuuteen. Pöntöt ovat ilmaiseksi kaikkien nähtäville museon ulkotiloissa. Näyttelyn arvoihin kuuluu myös ekologisuus ja luonnon kunnioittaminen. Taidelinnunpöntöt on tehty kierrätysmateriaaleista ja aidosti linnuille kodeiksi sopiviksi.

Kesän aikana Kotkaniemen asiakkaat saavat äänestää suosikkipönttöään ja äänestyksen voittaja julkistetaan syyskuussa. Lisäksi yleisö voi kertoa mahdollisista pesimis- tai lintuhavainnoista pöntöissä sosiaalisen median kautta tai lähettämällä havainnot Kotkaniemen museolle. Havainnot kootaan Kotkaniemen kotisivuille: www.kotkaniemi.fi/paraspontto

Avajaispäivänä lauantaina 27.5. Kotkaniemen pihalla on kaikille avointa ja ilmaista ohjelmaa lintujen ja linnunpönttöjen teemassa:
Klo 11.00 Tietokirjailija Seppo Vuolannon asiantuntijaopastus lintuteemalla Kotkaniemen luontopolulla. Vuolanto on toiminut mm. YLE:n luontoillan asiantuntijana 30 vuoden ajan.
Klo 12.30 Näyttelyn virallinen avaaminen: avajaissanat. Pönttöjen tekijät kertovat pöntöistään.
Klo 11.00–15.00 Särentäaidan tekokurssi (järjestäjänä näytelmäryhmä Ukonhatut), opettajana Matti Partio. Vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista.
Klo 11.00–14.00 pihalla on mahdollista rakentaa oma pönttö! Paikalla pönttöjen tekoa opastamassa ovat paikalliset Leijonat. Toikkalan Martat auttavat pönttöjen koristeluissa. Mukana on myös lapsille askarreltavaa!
Linnunpönttöjen materiaalit ja pönttöjen rakentaminen on ilmaista, mukana järjestelyissä Kotkaniemen museon lisäksi ovat Luumäen kunta, Leader Länsi-Saimaan hallinnoima Meidän jälkemme – luonnosta voimaa -hanke sekä Toikkalan Martat.

Lämpimästi tervetuloa!

 

16.5.23: Kotkaniemen kesäkausi alkaa ja museo avautuu 27.5.

Kotkaniemen, presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon, kesäkausi alkaa lauantaina 27.5. Luumäellä sijaitseva, säännöllisesti kesäaikaan avoinna olevaa Kotkaniemen museo ja kahvila Ellen ovat avoinna kesällä 2023: 27.5.-27.8. ti-su klo 11-17 (suljettu maanantaisin). Koko kesäkauden museolla on kuultavissa yleisöopastukset sisäänpääsylipun hinnalla ke, pe ja su klo 13. Uutuutena kesällä 2023 Kotkaniemessä on puutarhaopastus lauantaisin klo 13.

Kotkaniemen museo esittelee P. E. ja Ellen Svinhufvudin pitkäaikaisinta kotia sen 1920–1930-luvun asussa. Museon vaihtuva näyttely keskittyy P. E. Svinhufvudin presidenttivuosiin ja rooliin Mäntsälän kapinan kukistajana.

Kesällä 2023 museon pihapiiriä somistaa myös ”Paras pönttö” -näyttely. Taidelinnunpönttönäyttelyn idea on syntynyt Kotkaniemen museon vapaaehtoisten piirissä ja näyttely perustuu kaikin puolin maksuttomuuteen. Pöntöt ovat ilmaiseksi kaikkien nähtäville museon ulkotiloissa. Näyttelyn arvoihin kuuluu myös ekologisuus ja luonnon kunnioittaminen. Taidelinnunpöntöt on tehty kierrätysmateriaaleista ja aidosti linnuille kodeiksi sopiviksi.

Kesän aikana Kotkaniemen asiakkaat saavat äänestää suosikkipönttöään ja äänestyksen voittaja julkistetaan syyskuussa. Lisäksi yleisö voi kertoa mahdollisista pesimis- tai lintuhavainnoista pöntöissä sosiaalisen median kautta tai lähettämällä havainnot Kotkaniemen museolle. Havainnot kootaan Kotkaniemen kotisivuille: www.kotkaniemi.fi/paraspontto

Avajaispäivänä lauantaina 27.5. Kotkaniemen pihalla on kaikille avointa ja ilmaista ohjelmaa lintujen ja linnunpönttöjen teemassa:
Klo 11.00 Tietokirjailija Seppo Vuolannon asiantuntijaopastus lintuteemalla Kotkaniemen luontopolulla. Vuolanto on toiminut mm. YLE:n luontoillan asiantuntijana 30 vuoden ajan.
Klo 12.30 Näyttelyn virallinen avaaminen: avajaissanat. Pönttöjen tekijät kertovat pöntöistään.
Klo 11.00–15.00 Särentäaidan tekokurssi (järjestäjänä näytelmäryhmä Ukonhatut), opettajana Matti Partio. Vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista.
Klo 11.00–14.00 pihalla on mahdollista rakentaa oma pönttö! Paikalla pönttöjen tekoa opastamassa ovat paikalliset Leijonat. Toikkalan Martat auttavat pönttöjen koristeluissa. Mukana on myös lapsille askarreltavaa!
Linnunpönttöjen materiaalit ja pönttöjen rakentaminen on ilmaista, mukana järjestelyissä Kotkaniemen museon lisäksi ovat Luumäen kunta, Leader Länsi-Saimaan hallinnoima Meidän jälkemme – luonnosta voimaa -hanke sekä Toikkalan Martat.

Lämpimästi tervetuloa!

 

2.5.2023: Paras pönttö -näyttely ja kesäkauden avajaiset 27.5.

P. E. Svinhufvudin Muistosäätiö järjestää Kotkaniemen puutarhassa elokuussa la 19.8.23 ”Kotivara ennen ja nyt” -kesäpäivän.

Tervetuloa mukaan kuulemaan ruokahuollosta, valmistautumisesta ja varautumisesta eri aikakausina! Seminaarin teema sopii mainiosti Kotkaniemeen, jossa kotipuutarha ja omavaraisuus olivat Ellen Svinhufvudille aina lähellä sydäntä.

19.8. tilaisuuden ohjelma, alkaen klo 13.30:

Kotivaraa kasvimaalta ja metsästä:
🔹Yliopistonlehtori Ritva Kylli, Jokapäiväinen ruokamme
🔹Tohtori Kaija Rautavirta, Ruokahuoltoa kriisiaikoina

Kotivaraa kolmeksi päiväksi:
🔹Kotitalousasiantuntija Riitta Sutinen, Etelä-Karjalan Martat
🔹Naisten valmiusliiton puheenjohtaja Paula Risikko

Kotivaraosaaminen kokonaisturvallisuudessa:
🔹Sotilasprofessori, everstiluutnantti Aki-Mauri Huhtinen, Henkinen kotivara

Loppusanat:
🔹P. E. Svinhufvudin muistosäätiön hallituksen puheenjohtaja Paula Risikko
🔹Moderaattorina toimii tohtori Kati Katajisto

Seminaari on maksuton.
Ilmoittautuminen info(at)svinhufvudinmuistosaatio.fi 11.8.2023 mennessä (rajoitettu osallistujamäärä).
Ennen tilaisuutta on mahdollisuus nauttia savulohikeitto-lounas kahvila Ellenissä, 14,90 e /henkilö. Lounaan voi varata viestillä 11.8. mennessä info(at)kotkaniemi.fi.

Tervetuloa!

2.5.2023: Paras pönttö -näyttely ja kesäkauden avajaiset 27.5.

Kotkaniemen, presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon, ja kahvila Ellenin kesäkausi alkaa 27.5.23.
Kesä 2023 alkaa Kotkaniemessä linnunpönttöjen merkeissä! Museon kesäkauden alkaessa avautuu Kotkaniemen pihapiiriä kesän 2023 ajan somistava ”Paras pönttö” -näyttely. Pöntöt on jo ripustettu huhtikuun aikana mahdollisia asukkaita varten.

Taidelinnunpönttönäyttelyn idea on syntynyt Kotkaniemen museon vapaaehtoisten piirissä ja näyttely perustuu kaikin puolin maksuttomuuteen. Pöntöt ovat maksuttomasti ulkotiloissa kaikkien nähtäville. Näyttelyn arvoihin kuuluu myös ekologisuus ja luonnon kunnioittaminen, mikä näkyy siinä, että taidelinnunpöntöt on tehty kierrätysmateriaaleista ja aidosti linnuille kodeiksi sopiviksi.

Kesän aikana Kotkaniemen asiakkaat saavat äänestää suosikkipönttöään ja äänestyksen voittaja julkistetaan syyskuussa. Lisäksi yleisö voi kertoa mahdollisista pesimis- tai lintuhavainnoista pöntöissä sosiaalisen median kautta (#paraspontto) tai lähettämällä havainnot Kotkaniemen museolle. Havainnot kootaan Kotkaniemen kotisivuille: www.kotkaniemi.fi/paraspontto

Avajaispäivänä lauantaina 27.5. Kotkaniemen pihalla on kaikille avointa ja ilmaista ohjelmaa lintujen ja linnunpönttöjen teemassa:
Klo 11.00 Tietokirjailija Seppo Vuolannon asiantuntijaopastus lintuteemalla Kotkaniemen luontopolulla.
Klo 12.30 Näyttelyn avaaminen: avajaissanat. Pönttöjen tekijät kertovat pöntöistään.
Klo 11.00–14.00 pihalla on mahdollista rakentaa oma pönttö! Paikalla pönttöjen tekoa opastamassa ovat paikalliset Leijonat. Toikkalan Martat auttavat pönttöjen koristeluissa. Mukana on myös lapsille askarreltavaa!

Linnunpönttöjen materiaalit ja pönttöjen rakentaminen on ilmaista tapahtumapäivänä, mukana järjestelyissä Kotkaniemen museon lisäksi ovat Luumäen kunta, Leader Länsi-Saimaan hallinnoima Meidän jälkemme – luonnosta voimaa -hanke sekä Toikkalan Martat.

Kotkaniemen museo ja kahvila Ellen ovat avoinna kesällä 27.5.23-27.8.23: TI-SU klo 11-17.

6.4.23: Kotkaniemen kesän tapahtumakalenteri

Kotkaniemen tapahtumakesästä on jälleen tulossa monipuolinen – ota tästä jo talteen kesämme aikataulu, jonka tapahtumia päivitämme kevään edetessä!

Kotkaniemen museo ja kahvila Ellen ovat avoinna kesällä -23:
27.5.-27.8. TI-SU klo 11-17

Läpi kesäkauden museon yleisöopastukset ke, pe ja su klo 13.
Puutarhaopastus lauantaisin klo 13. Näille yleisöopastuksille ei tarvitse varata paikkaa ennakkoon, opastuksille pääsee museon sisäänpääsymaksulla.

Kesäkauden tapahtumia:

  • la 27.5. kesäkauden ja pihapiirin ”Paras pönttö” -linnunpönttönäyttelyn avajaiset
  • la 17.6. Kotkaniemen museon perhepäivä – klo 11-14 välillä tekemistä koko perheelle, Kartanonmäen tilan eläimiä paikalla, poniratsastusta ja museolla tekemistä lapsille.
  • la 24.6. Kotkaniemessä vietetään juhannuspäivää mm. haitarimusiikin merkeissä
  • su 9.7. Avoimet puutarhat -teemapäivä
  • ke 26.7. Martan päivä Kotkaniemessä klo 14-17 – puutarhassa musiikkia, tekemistä, syömistä ja näkemistä, Ellen Svinhufvudin ja Marttojen hengessä. Järjestelyissä mukana Etelä-Karjalan Martat ja luumäkeläiset Martta-yhdistykset.
  • Näytelmäryhmä Ukonhattujen kesän 2023 museodraama esitetään Kotkaniemen pihapiirissä 10 kertaa heinä-elokuun vaihteessa – tarkempi aikataulu julkaistaan myöhemmin.
  • to 3.8. Kotkaniemi-foorumi
  • la 19.8. Kotivara-seminaari (järjestäjänä P. E. Svinhufvudin Muistosäätiö)

Kesällä nähdään Kotkaniemessä – hyvää pääsiäistä!

3.4.: Ateljee Espoo järjestää maisemamaalauskurssin Kotkaniemessä 21.7.-23.7.

Ateljee-Espoo järjestää Kotkaniemessä, Presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseolla maisemamaalauskurssin heinäkuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna. Kurssilla maalataan öljyväreillä maisemia museon kauniissa puutarha- ja järvimaisemassa.

Kurssin hinnan, lisätiedot ja ohjeet paikan varaukseen löydät Ateljee Espoon kotisivuilta.

28.2.23: Kotkaniemi ennen ja nyt -luentojen päivitetty aikataulu

”Kotkaniemi ennen ja nyt” -luentojen aikataulua on nyt päivitetty ja alkuvuodesta peruutetut kaksi luentoa ovat saaneet uudet aikansa. Ota tästä talteen koko päivitetty aikataulu ja tule mukaan tutustumaan Kotkaniemen, lähialueen sekä Svinhufvudien mielenkiintoiseen historiaan näillä ilmaisilla yleisöluennoilla!

Kaikki loput luentomme järjestetään Hotelli Salpan tiloissa (Itsenäisyydentie 609C, Luumäki) ja luentoihin sisältyy ilmainen kahvitarjoilu, jota varten toivomme ennakkoilmoittautumista n. viikkoa ennen tilaisuutta.

Päivitetty luentoaikataulu:
– To 9.3.23 klo 16–17. Professori Martti Häikiö: ”P. E. Svinhufvudin monta roolia lakimiehenä”
– To 30.3.23 klo 16–17. Dosentti Marko Paavilainen: ”Omasta sotaväestä sortovuosiin – Etelä-Karjalan varuskuntahistoriaa autonomian ajalta”
– To 13.4.23 klo 17–19. FT Maritta Pohls: ”Ellenin varautumisvinkit”. Mukana myös Marttojen kotitalousasiantuntija Päivi Jukkaran ”72h varautuminen kotona” -luento.

Luennot ovat kaikille avoimia ja ilmaisia, ilmoittautuminen tarjoiluja varten ennakkoon viestillä: info (at) kotkaniemi.fi / p. 040 5227553

Tervetuloa!

Luennot järjestää Kotkaniemi-säätiö ja toteutuksen mahdollistaa Karjalan kulttuurirahaston avustus.

6.2. -23. Torstain 9.2. luento peruttu!

Valitettavasti  torstain 9.2. 2023 ”Kotkaniemi ennen ja nyt” -sarjan Marko Paavilaisen luento  ”Omasta sotaväestä sortovuosiin – Etelä-Karjalan varuskuntahistoriaa autonomian ajalta”  Hotelli Salpassa joudutaan perumaan sairastapauksen vuoksi.

Etsimme tälle luennolle uuden korvaavan ajan, ja ilmoitamme siitä kanavillamme.

Pahoittelemme!
Seuraavana vuorossa on siis  Kotkaniemen muisteluilta to 23.2.23 klo 17–19.

27.1.23: Kotkaniemen kesätyöhaku on avattu

Tule kesätöihin Luumäelle Kotkaniemeen, presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseoon!

Kotkaniemi-säätiö hakee yhteensä 3–4 kesäopasta 2–3 kk työsuhteisiin kesäksi 2023. Kauniissa Kivijärven maisemissa Luumäellä sijaitse Kotkaniemi on kesällä 2023 avoinna 27.5.–27.8. välillä, tiistaista sunnuntaihin klo 11–17.

Työ sisältää monipuolisesti asiakaspalvelua, opastamista museolla, siivoamista, museokaupan hoitoa ja muita avustavia tehtäviä museolla. Emme edellytä aiempaa kokemusta museoalalta tai kassatyöskentelystä, perehdytämme kyllä monipuolisiin museomme työtehtäviin. Asiakaspalvekuhenkisyyttä ja kiinnostusta historiaa kohtaan töissä tarvitaan, sillä museolla opastaminen on oleellinen osa työnkuvaa.

Tästä linkistä löydät tarkemmat tiedot kesätöistä meillä!

Lisätietoa saat myös ottamalla yhteyttä: Heini Kähkönen / museonjohtaja / puh. 040 522 7553, heini.kahkonen (at ) kotkaniemi.fi .

Lähetä hakemus ja CV su 26.2. klo 23 mennessä: info(at ) kotkaniemi.fi 

Huom. päivitetty 13.2., hakuaikaa jatkettu hieman!

16.1.23: Hotelli Salpa jatkaa Kotkaniemen kahvilayrittäjänä

Kotkaniemen museon ja Hotelli Salpan yhteistyö jatkuu: Hotelli Salpa jatkaa Kotkaniemen Kahvila Ellenin avoinna pitoa myös vuoden 2023 ajan.

Kahvila Ellen – Kotkaniemi ja Kotkaniemi, presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseo, ovat avoinna kesällä 2023 seuraavin aukioloin:
27.5.-27.8. ti-su klo 11-17

Muistattehan myös, että meiltä voi ympäri vuoden tilata tiloja sekä tarjoiluja erilaisiin yksityistilaisuuksiin ja ryhmävierailuihin. Ja varsinkin kesällä Kotkaniemessä tulee taas tapahtumaan aktiivisesti – kesän tapahtuma-aikataulusta ilmoittelemme pitkin kevättä!

9.1.23: ”Ellenin varautusmisvinkit” -luento 12.1. peruttu sairastapauksen vuoksi

Äkillinen muutos ”Kotkaniemi ennen ja nyt” -luentosarjan aikataulussa: aiemmin ilmoittamamme ”Ellenin varautumisvinkit” -luentotilaisuus perutaan kokonaan to 12.1. illalta sairastapauksen vuoksi.

Tämä tilaisuus siirtyy myöhemmälle keväälle, mahdollisuus kuulla varautumisvinkkejä Ellen Svinhufvudin hengessä tietokirjailija Maritta Pohlsin luennolla tulee siis vielä uudelleen tarjolle. Ilmoitamme päivitetyn luentoaikataulun lähipäivinä.

Muutoin ilmaisten yleisöluentojen aikataulu pysyy samana kuin aiemmin ilmoitimme, tervetuloa siis aloittamaan muistelu Kotkaniemen tiimoilta kuva-arkistoiltaan Seurantalo Joukolaan Luumäelle to 26.1. klo 17!

4.1.23: ”Kotkaniemi ennen ja nyt” -yleisöluentosarja kutsuu mukaan kuulemaan keskusteluja Luumäen ja lähialueen historiasta

Keväällä 2023 Kotkaniemi-säätiö järjestää Luumäellä luentosarjan, jossa pääsee tutustumaan Kotkaniemen, presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon, sekä sen päähenkilöiden sekä lähialueen historiaan eri kanteilta. Kaikissa tilaisuuksissa kerromme myös lyhyen katsauksen Kotkaniemen ajankohtaisiin asioihin. Luentosarja käynnistää Kotkaniemi-säätiön 10-vuotisjuhlavuoden – Kotkaniemi-säätiö perustettiin vuonna 2013 tavoitteenaan Kotkaniemen museon pelastaminen ja ylläpito.

Ilmaisiin yleisöluentoihin sisältyy maksuton kahvitarjoilu, ja niitä varten toivomme ennakkoilmoittautumisen luennoille. Toivomme osallistujien tulevan paitsi kuulemaan kiinnostavia historian kertomuksia, myös jakavan halutessaan tilaisuuksissa omia muistojaan – erityisesti kuva-arkistoillassa sekä Kotkaniemen muisteluillassa.

”Kotkaniemi ennen ja nyt” -luennot:

– To 12.1.23, klo 17–19. Tietokirjailija, FT Maritta Pohls: ”Ellenin varautumisvinkit”.
Mukana myös Marttojen kotitalousasiantuntija Päivi Jukkaran ”72h varautuminen kotona” -luento.
Paikka: Hotelli Salpa, Itsenäisyydentie 609C, Luumäki
– To 26.1.23, klo 17–19. Kotkaniemen museon projektityöntekijä, FM Annastiina Löppönen: ”Kotkaniemi kuvissa – kuva-arkistoilta”
Paikka: Seurantalo Joukola, Torikatu 1, Luumäki
– To 9.2.23, klo 16–17. Dosentti (Helsingin yliopisto) Marko Paavilainen: ”Omasta sotaväestä sortovuosiin – Etelä-Karjalan varuskuntahistoriaa autonomian ajalta”
Paikka: Hotelli Salpa Hotelli Salpa, Itsenäisyydentie 609C, Luumäki
– To 23.2.23, klo 17–19. Kotkaniemen muisteluilta – tule mukaan kuuntelemaan tarinoita ja samalla on mahdollista jakaa omia muistojasi Kotkaniemen historiasta. Illan alustajina Kotkaniemen vanha emäntä Sirkka Svinhufvud sekä Kotkaniemi-säätiön entinen pj. Hilkka Suoanttila
Paikka: Kotkaniemi-museo, Itsenäisyydentie 799a, 54530 Luumäki
– To 9.3.23, klo 16–17. Professori, historiantutkija Martti Häikiö: ”P. E. Svinhufvudin monta roolia lakimiehenä”
Paikka: Hotelli Salpa Hotelli Salpa, Itsenäisyydentie 609C, Luumäki

Luennot ovat kaikille avoimia ja ilmaisia, mutta järjestelyjä ja kahvitarjoiluja varten toivomme ennakkoilmoittautumisen: info (at ) kotkaniemi.fi, puh. 040 522 7553

Luennot mahdollistaa Karjalan kulttuurirahasto.

Lämpimästi tervetuloa!

 

23.11.2022: Jouluinen tarina -museodraamat esitetään joulukuussa – liput varattavissa

Näytelmäryhmä Ukonhatut esittävät kahden vuoden tauon jälkeen jouluisan museodraaman Kotkaniemessä joulukuussa 2022.
Jouluinen tarina
Käsikirjoitus: Seija Suurinkeroinen
Ohjaus Sami Sivonen
Esityspäivät: la 3.12. , su 4.12. , ma 5.12. , la 10.12. ja su 11.12. klo 16.00.
Pääsylippu: 20 € (Museokortilla 14 €), lippu sis. esityksen, glögin ja joulutortun ja sisäänpääsyn museoon.
Lapset alle 12v. ilmaiseksi, 13-17 v. lippu 14 €.
Suosittelemme varaamaan liput ajoissa esityksiin, sillä näytöksiin otetaan rajallinen määrä katsojia.
Lippujen varaus ja myynti: info (at ) kotkaniemi. fi tai puh. 040 522 7553
Esitys toteutuu Kotkaniemen kahvilan ja museon tiloissa paikan ollessa suljettu muulta yleisöltä. Esitys on kokonaan sisätiloissa ja esteetön. Näytös soveltuu koko perheelle!
Jouluinen tarina sijoittuu 1930-luvulle. Mitä palvelusväen joulukiireisiin tuolloin kuului, miten joulukuusi oli koristeltu? Millainen oli Ellenin ja Ukko-Pekan mieluisin joulu? Mm. näihin asioihin saamme vastauksia Näytelmäryhmä Ukonhattujen tämän vuoden Jouluinen Tarina –nimisessä draamassa Kotkaniemessä.
Kahvila Ellen on avoinna ennen esitystä klo 16 asti, joten kannattaa tulla ajoissa paikalle jo ennen esitystä nauttimaan kahveista ja paikan päällä tehdyistä herkuista! Esityksen jälkeen jää aikaa myös tutustua museonäyttelyyn.
Kotkaniemi / Itsenäisyydentie 799a / 54530 Luumäki
Tervetuloa Kotkaniemen jouluntunnelmaan!
Päivitetty 25.11.22

15.11.2022: Kotkaniemi ennen ja nyt luennot järjestetään alkuvuodesta 2023 Luumäellä

Vuonna 2023 tulee kuluneeksi 10 vuotta Kotkaniemen museon pelastamiseen ja ylläpitoon perustetun Kotkaniemi-säätiön toiminnan alkamisesta. Lisätietoja aiheesta tiedotamme myöhemmin, mutta jo tammikuussa juhlavuosi käynnistyy ilmaisten yleisöluentojen sarjalla Luumäellä.

Luennoilla pääsemme tutustumaan Kotkaniemen sekä sen päähenkilöiden sekä lähialueen historiaan monelta eri kantilta. Kaikissa tilaisuuksissa kerromme myös lyhyen katsauksen Kotkaniemen ajankohtaisiin asioihin ja tuleviin tapahtumiin. Toivomme osallistujien jakavan tilaisuuksissa myös omia muistojaan – erityisesti valokuva-arkistoillassa sekä Kotkaniemen muisteluillassa.

”Kotkaniemi ennen ja nyt” -luennot:
To 12.1.23, klo 17-19. Tietokirjailija, FT Maritta Pohls: ”Ellenin varautumisvinkit”.
Mukana myös Marttojen kotitalousasiantuntija Päivi Jukkaran ”72h varautuminen kotona” -luento.
Paikka: Hotelli Salpa, Itsenäisyydentie 609C, Luumäki

To 26.1.23, klo 17-19. Kotkaniemen museon projektityöntekijä, FM Annastiina Löppönen: ”Kotkaniemi kuvissa – kuva-arkistoilta”
Paikka: Joukola, Torikatu 1, Taavetti

To 9.2.23, klo 16-17. Dosentti (Helsingin yliopisto) Marko Paavilainen: ”Omasta sotaväestä sortovuosiin – Etelä-Karjalan varuskuntahistoriaa autonomian ajalta”
Paikka: Hotelli Salpa, Itsenäisyydentie 609C, Luumäki

To 23.2.23, klo 17-19. Kotkaniemen muisteluilta – tule mukaan kuuntelemaan tarinoita ja samalla on mahdollista jakaa omia muistojasi Kotkaniemen historiasta. Illan alustajina Kotkaniemen vanha emäntä Sirkka Svinhufvud sekä Kotkaniemi-säätiön entinen pj. Hilkka Suoanttila
Paikka: Kotkaniemi, Itsenäisyydentie 799a, Luumäki

To 9.3.23, klo 16-17. Professori, historiantutkija Martti Häikiö: ”P. E. Svinhufvudin monta roolia lakimiehenä”
Paikka: Hotelli Salpa, Itsenäisyydentie 609C, Luumäki

Luennot ovat kaikille avoimia ja ilmaisia, mutta järjestelyjä ja kahvitarjoiluja varten toivomme ennakkoilmoittautumisen:
info (at ) kotkaniemi.fi, puh. 040 522 7553

Luennot mahdollistaa Karjalan kulttuurirahasto.

Tervetuloa!

 

8.11.2022: Joulunaika Kotkaniemessä 2022

Tervetuloa tutustumaan miten joulua vietettiin Svinhufvudien aikana Suomen itsenäistymisen merkkihenkilön kotitalossa! Joulunaikaa Kotkaniemessä, Presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseolla, vietetään joulukuussa 2022 viitenä päivänä. Aukioloaikoina Kotkaniemen museo ja kahvila Ellen ovat avoinna jouluisessa asussaan.

Jouluiset museo-opastukset museolla joka aukiolopäivä klo 12 & klo 14 sisäänpääsyn hinnalla.

Pääsylippu museolle: 8 e / 6 e / Museokortti. Alle 18 v. ilmaiseksi. Kahvilalle ilmainen sisäänpääsy.

Päivien aikana ohjelmassa:
– Näytelmäryhmä Ukonhattujen ”Jouluinen tarina” -esitykset museolla klo 16 kaikkina viitenä aukiolopäivänä. Paikat ennakkovarauksella – lisätiedot näytelmästä ja lippujen varauksesta päivitetään tänne Kotkaniemen sivuille myöhemmin!
– ”Presidentti P. E. Svinhufvud” vierailee museolla 5.12. iltapäivällä.
– Kahvilalla myynnissä jouluisia herkkuja.
– Kotkaniemen käsityöpuodin OksaStylen tuotteita myynnissä.
– Jouluiset koko perheen käsityöpajat museon yläkerrassa:
La 3.12. & la 10.12. klo 13-15 työpajoissa koristellaan jouluisia tulitikkuaskeja ja lasisia tuikkukippoja. Voit ottaa mukaasi tulitikkuaskin tai lasisen tuikkukipon tai saat ne paikan päältä pienellä tarvikemaksulla.
Su 4.12. & su 11.12. klo 14-16 himmelityöpaja, materiaalit paikan päällä.

Lämpimästi tervetuloa!